Eihän matka olisi mitään ilman loppujännitystäkin ;)

Keskiviikkona meillä oli vapaata ohjelmaa ja osa meistä päätti lähteä katsomaan Gornerschlucht:in rotkoa. Hieno oli kyllä. Kauniisti rakennettu käytävä vei kallion seinämää pisin putouksille. Hienoja putouksia oli joka käänteessä. Kasvit kasvoivat oudoissa paikoissa, joissa et uskoisi kasvin kasvavan.

Kallioiden välissä putoukset pitivät kovaa meteliä

Käytävä mutkitteli seinämää pitkin

Kirjoitettiin Armin ja Tapsan kassa nimet lankkuun, jotta ollaan ikuisesti Zermattissa 

Mulla oli myös hieno mahdollisuus nähdä Sveitsinveljeä Zermatissa. Hän tuli perheensä kanssa viettämään aurinkoisen iltapäivän kanssani. Viimeksi vuosi sitten nähty Tsekkisiskon häissä.

Juttua riitti taas kerrakseen.

Minä, Florent ja Céline. Matti tietenkin taustalla

Vuoristossa kelit kyllä vaihtelevat todella nopeasti. Grin:in perheen saavuttua aurinko paistoi ja oli oikein kuuma. Yht äkkiä pilvet alkoivat kertyä ja alkoi satamaan isoja pisaroita, vaikka eihän se meitä haitannut.

Heidän lähdettyä ehtisin 19.00 kattaukseen ja ruoka oli jälleen kerran erittäin hyvää.

Toisiksi viimeisenä vaelluspäivänä lähdimme junalla Riffelapin asemalle, josta vaelsimme Grünseen järveä. 

Tänne olivat monet muutkin löytäneet polkunsa. Monet ottivat kuvaa Tobleronin kanssa (2300m).

Tästä vielä nousimme Fluhalp majalle 2612m korkeuteen syömään lounasta. Tässäkin saimme muutamia vaihtoehtoja Tiialta joita voisimme vaeltaa. Mennä vielä hieman ylemmäs tai jäädä majalle ottamaan aurinkoa. Minä valitsin majalle jäämisen pienellä taka ajatuksella. Oman reitin kulkijana tein oman pienen spurtti laskun ja nousun kurkkaamaan reunan taakse.

 Kaikki tuo sorajyrkänne on entisajan jäätikö rajaa. Surullista ajatella, ettei sitä koskaan saada takasin.

Tossa se polku meni...

Fluhalp vuoristomaja

Ei hullumpi työpaikka ruokala :D

Lounaan jälkeen aloimme laskeutua Sunneggan väliasemalle, jossa oli oikein mukava vuoristojärvi josta oli tehty kunnon uintipaikka. Uikkareita kanteneet kävivät pulahtamassa ja me muut menimme afterhaikille jäätelölle ja oluselle. Siitä sitten hisseillä alas ja kohti hotellia ja seitsemän ruokailua.

Meille oli katettu fondu ruokailu. suolaliemessä saimme itse keittää lihat jotaka haimme
tiskiltä. Oli kahta lihaa ja kanaa, ranskalaisia ja riisiä. Salaatteja ja hedelmiä. Erilaisia kastikkeita ja jälkkäriksi jäätelöä

Perjantai ja viimeinen vaelluspäivä tehtiin toiselle puolelle laaksoa. Triftin kanjoia ylös Edelweissin reittiä pitkin. Reitti on saanut nimensä Edelweiss kukasta joka on harvinainen näky.

Tämä ei ole minun ottama kuva
lainasin kuvaa
pixabay.com 

Me näimme murmeleita matkalla. isolla niityllä niitä oli ainakin seitsemän laskujemme mukaan.

Vahdissa

Toiseen suuntaan vahdissa

Jyrkän nousun jälkeen saavuimme Edelweiss Alterhaupt majalle 1961m korkeuteen. Emme silti pysähtyneet vielä tähän, vaan jatkoimme matkaa ylemmäksi. Pidimme kyllä omia pieniä taukoja matkalla ja hedelmäpaussin myös. Lounasta söimme oikein ihanalla Hotel du Trifit majalla (2337m) tai hotellilla, niinkuin nimikin kertoo. Siellä meitä osattiin jälleen odottaa Tiian soiton johdosta. Omistaja kertoi meille päivän parhaat ruuat ja heidän kotitekoisesta jääteestä ja piirakkaasta.

Tuolta me tulimme

Omistaja soitti meille oikein hienosti vuoristotorvea

Varattu päytä ja röstiä kuivatulla lihalla. NAM!!

Täältä otimme juuri valmistuneen omenapiirakan palaset mukaan ja lähdimme nousemaan Matterhornin maisemapaikalle 3406m korkeuteen.

Melkein huipulla asti

Ei ole piirakka maistunut ennen paremmalta....

Loppu matka olikin sen verran taas kiireinen, ettei kuvia oikein tullut otettua. Alas mennään aina jarruttamatta :) Yhden kuvan silti otin, joka sopisi täydellisesti viimeiseen laskuun.

Mun vaelluksen tuntemukset jälleen tänäkin vuonna.

Viimeisen ilta seitsemän ruokailulla oli kalaa, Jälleen oli kerrassaan mahtavat annokset. Olimme myös kutsuneet Tiian mukaan ruokailuun kiittääkseemme häntä mahtavasta viikosta. Hänen opastuksessan oli oikein mukava olla. Tietoa alueesta oli ja mahtavat jutut (vaikka onkin Porilainen). Jokaisella vaelluksella oli uusi Alppi kertomus ja varmaan oli myös vuorienlisää tullut joka kertomuksilla, mutta sehän kuuluu asiaan =)

Sitten meidän loppu jännitys... Minähän sitten reippaana tyttönä ja hieman yllytyshulluna varasin itselleni liitovarjo laskun lauantaille. 9.45 oli sovittu tapaaminen ohjaajien kanssa Sunnegga hisseillä, josta nousimme niin ylös, kuin vaan hisseillä pääsee. Rothorn pysäkille 3103m korkeuteen. Hiljaisen liitovarjo-oppaan kanssa näimme pieniä murmeleita leikkimässä jyrkillä niityillä. Hissien loputtua alkoi jo hieman jännittämään. Opas oli tosiaan todella hiljainen ja miettisin, että koska hän alkaa kertomaan minulle mitä tulee tapahtumaan. Varjo leviäksi, haalarien ojennus minulle ja sitten suoristamaan varjon naruja.. Valjaita pukiessa hän kertoi, että odotetaan tuulta, kävellään hieman kunnes varjo on yläpuolellamme ja sitten muutama juoksuaskel, kunnes maa katoaa alta. Niin siinä sitten tehiin...

Sit mentii jo...

Hienointa liidossa oli "jo tuttujen paikkojen" näkeminen. Osasin katsoa jäätiköitä, kanjoneita ja hissejä ja tunnistin paikat missä minäkin päivänä oltiin käyty.

Hieman ennen lopetusta ohjaaja kysyi haluanko, että tehdään temppuja. Tottakai mä suostuin. En tiedä miten päin siellä taivaalla oltiin ja kuinka lujaa mentiin mihinkin suuntaan, mutta hauskaa se oli =D

Olimme sopineet, että hän palauttaa minut juna-aseman taakse, jossa tapaisin muut matkustajat ja lähtisimme sitten junalla lentokenttää kohden. Hän teki työtä käskettyä ja noin vajaa 5minuuttia ennen olin asemalla, kun loppu porukasta saapui paikalle. Kaikki (jopa minä) jännittäen ehdinkö junaan vai en. Tämäkin oli niitä juttuja mitä kerrottiin sitten äidille vasta, kun oltiin laskeuduttu asemalle ja ehditty junaan =D Ensi vuonna uudelleen <3

Kiitos meidän ihanalle Rauman Ladun porukalle jälleen ikimuistoisesta ja mahtavasta reissusta. Teidän kanssa on aina niin mukava matkustaa ja vaeltaa <3 <3